Kivi-paperi-sukset

42 artikkelia

Tasapaino on illuusio

Lapsi lähti isovanhempiensa kanssa Lappiin, ja poikkeuksellisesti vietänkin lapsetonta kesäpätkääni heti kesäkuun tursahdettua vehreimmilleen. Ehkä hiukan katkeransuloisesti, paradoksaalisesti, hetkellisestä lapsettomuudestani toisaalta iloiten, toisaalta siinä rimpuillen kuulen juuri parhaillaan, kuinka jäätelöauto houkuttelee melodiallaan aurinkoisesta kelistä nauttivia pakastealtaidensa ääreen. Jäätelöauton jahtaaminen livekarttaa netistä seuraamalla on ollut yksiä hauskimpia yhteisiä kesäpuuhiamme, muistan. Ja […]

Jo joutui armas aika

Eilisen joogaharjoitukseni aikana kuulin ikkunan takaa määrätietoista sirkutusta. Kyllähän lintujen äänet kantautuvat sisään vähän väliä vaikkeivät räppänät auki olekaan, mutta niihin tottuu, ei niitä rekisteröi. Tämä ääni kuitenkin havahdutti, se oli keskeytymättömyydessään niin vaativa. Meidän makuu- kautta harrastehuoneen kulmasta on ikkunat kahteen suuntaan, näkymät okei naapuriin mutta näin kesän kynnyksellä […]

Än yy tee retkeilykausi alkaa – Lapsen kanssa laavulla

Retkeilykausi on alkanut! Vaikka kuinka ajoittain haaveilenkin retkeilystä ympäri vuoden – teltan pystyttämisestä umpihankeen jossakin Käsivarren erämaa-alueella, hiihtovaelluksista halki Ruotsin Lapin jylhäin maisemain ja sen sellaisesta eräpirkkoilusta henkiinjäämistaitojen testaamisen rajapinnassa – fakta vain on, että juuri nyt elämäntilanne ei anna myöden sellaiseen. Kotona on alakoulutaipaleensa juuri alkuun saanut lapsi sekä […]

Kummallinen koppis on täällä!

Toukokuu on pitkällä ja oliko tässä jossain välissä huhtikuukin? Vapun jälkeisellä viikolla killuin lapsen kanssa Tivoli Sariolan korkeuksissa, laitteessa jossa kivutaan hitaasti ylös ja pudotaan yhtäkkiä kovaa alas. Tämän mahtielämyksen lisäksi sain kokea ensimmäistä kertaa sen, että lapsi ilmoitti häpeävänsä minua. Äiti sä nolaat mut, hän sanoi. Kukaan muu ei […]

Touhusedän rankka talvi – koiran eturistisideleikkaus ja mikä kaikki voi mennä pieleen

Ystäväni sanoi kerran, että maailman suurin vääryys on se, että koirat kuolevat. Olen palannut tähän ajatukseen monta kertaa. Se on totta. Ja se on hirveää. Toinen ystäväni kirjoitti hiljattain sosiaaliseen mediaansa, että hänen koiransa ei kuule koirapilliä enää. Sekin on hirveää, sillä se kertoo siitä, että koira on ikääntynyt ja […]

On siis kevät

Kevät. Kun olen ulkona, Luumun kanssa ennen kahdeksaa nuuskuttelemassa kaikki ne pölyiset seepianväriset viimekesänheinät ja uppiniskaiset pellonpientareen talventörröttäjät, koiranputket ja karhun, en tarvitse korvanappeihini äänikirjaa, podcastia, en halua niitä. Haluan tarrautua jokaisella aistillani tähän ohikiitävään hetkeen joka on kevät. Haluan tuulen kuiskivan korvaani, tiaisten soitimen värähtelevän tärykalvollani. Haluan tuntea pikkukivet […]

Vihreitä valintoja – arvojen mukaista elämää

On eduskuntavaalien jälkeisen viikon keskiviikko ja alan pikkuhiljaa selviytyä maanantainvastaisen yön viiden tunnin unistani. Tänään heräsin jopa ennen kelloa, sillä onhan valo ja linnunlaulu. Kevät joka vuosi. Sen tietää jälleen toiveikkaana nuppuja tekemään innostunut syyläkaktuksemmekin, jonka lapsi valitsi muutama vuosi sitten Prismasta ja nimesi Raketiksi. Olen aina pitänyt kaktuksista. Niissä […]

Aina ja iankaikkisesti piste

Hei täytin 39 vuotta! Siitä on jo viikko aikaa, meinasin kirjoittaa. Siitä on jo kaksi viikkoa aikaa, kirjoitan. Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja mitä enemmän sitä ihmettelen, sitä nopeammin sitä kulutan, sitä enemmän varastan sitä itseltäni. Pointtini: en tarvitse onnitteluja enkä kukkapuskia tai suklaalähetyksiä enää tässä vaiheessa, vaikka toki […]

Kimmo Ohtonen: Metsä elää

Punainen lankani näiden blogitekstieni suhteen piileskelee toisinaan. Joskus se on muun värinen, taittaa oranssiin tai ruskeaan, viininpunaiseenkin. Joskus se hiutuu olemattomiin, eivätkä säikeet muodosta lankaa enää laisinkaan. Mutta tällöin muistutan itselleni: tämä on oma turvallinen tilani, jossa minä saan olla sellainen kuin olen. Tämä on minun tilani, ja tämän tilani […]

Vähemmän on enemmän

Äh mikä klisee tämä sanonta. Kaikki sanonnat ovat. Mutta samalla kun sanonnat ovat kliseitä, ne ovat hyvin usein myös totta. Eilen mm. Hesari uutisoi maailman suurimman nelipäiväisen työviikon kokeilun päättymisestä Britanniassa. Raportin mukaan stressi väheni, tuottavuus nousi, ja työntekijät voivat töissä paremmin. Nelipäiväisen työviikkokokeilun aikana paranivat niin fyysinen kuin psyykkinenkin […]