Janina

Hei, kiva kun löysit sivuilleni! Olen Janina Saari, nelikymppinen lukija, kirjoittaja ja kääntäjä. Kun en löhöile sohvalla kirja kädessä ja koira kainalossa, minut löytää todennäköisesti luonnosta nenä syvällä metsänpohjassa, kaksin kerroin joogamatolta tai sormet leipätaikinassa. Hurahdan äkkiä ja syvästi − ja kaipaankin intohimojeni vastapainoksi runsaasti rauhaa ja tasapainoa.

Yrittäjyys on yksiä tärkeimpiä arvoja elämässäni. Valmistuin Turun yliopistosta 2011 filosofian maisteriksi silloisesta saksan kielen kääntämisen ja tulkkauksen oppiaineesta. Perustin kieli- ja käännösalan toiminimeni vuotta aiemmin ja olen siis työskennellyt englannin ja saksan kielen kääntäjänä jo 14 vuotta.

Yrittäjyydessä arvostan eniten työni mahdollistamaa vapautta. Arki on ehkä parasta, enkä halua tehdä siitä liian kiireistä. Työskentelenkin mahdollisimman vähän, ja vuosien varrella olen huomannut aikani olevan arvokkaimpia resurssejani. Teen toki töitä (15−20 tuntia viikossa), mutta erityisen tärkeää on, että voin itse määrittää mitä töitä teen, miten ja milloin. Yrittäminen on iso osa identiteettiäni, mutta niin on myös valinnanvarainen yrittämättä jättäminen.

Asun Liedon Vanhalinnassa Turun kupeessa alakouluikäisen lapseni, avopuolisoni ja koiravanhuksemme Luumun kanssa. Luen paljon, ja viikoittainen kirjastopelini varausten ja palautusten parissa lienee jo addiktion asteella.

Opiskelin luovan kirjoittamisen perus- ja aineopinnot Turun avoimessa yliopistossa vuosina 2020–2023. Kirjoittaminen on minulle keino ilmaista itseäni, nostaa esille tärkeinä pitämiäni aiheita ja arvoja – ja myös yksinkertaisesti olla olemassa. Kielellä kuvaan maailmaani sellaisena kuin sen koen. Kun kirjoitan, en ole yksin. Ja kun luen, silloin en varsinkaan ole yksin.

Parin viimeisen vuoden aikana olen kirjoittanut koppakuoriaisaiheisia lastenkirjoja Minerva Kustannukselle. Esikoisteokseni Kitisevä koppiskokous ja sen itsenäinen jatko-osa Pikkukoppis eksyy äidistään julkaistiin vuonna 2022 ja kolmas osa Kummallinen koppis toukokuussa 2023. Koppisten sympaattisesta ilmeestä ja kirjasarjan kuvituksesta vastaa ystäväni Anne Muhonen. Voit tutustua Koppis-kirjoihin lähemmin täällä.

Koppiskirjat saivat alkunsa metsäretkistä tuolloin vielä kovin pienen lapseni kanssa. Käyn metsässä lähes joka päivä ja toisinaan haaveilen sammaloitumisesta. Olen vakuuttunut metsän eheyttävistä vaikutuksista ja ajattelen, että lasten luontoyhteyden tukeminen on yksiä tärkeimpiä tehtäviäni. Olen pienestä pitäen ollut paljon metsässä, ja lähiseutujen luontopolut ovat käyneet kovin rakkaiksi. Puut eivät tarvitse halaamista, ihminen tarvitsee halausta puulta. Toimin Suomen luonnonsuojeluliiton alaisen Härkätien ympäristönsuojeluyhdistyksen sihteerinä ja jäsenvastaavana, ja voit mielellään ottaa yhteyttä, jos harkitset osallistumista paikalliseen luonnonsuojelutoimintaan.

Parhaillaan kirjoitan esikoisromaaniani, jonka Aviador Kustannus julkaisee keväällä 2025.

Kuva: Karoliina Juusti