Luin hiljattain Tomi Kontion Kansallispuistojen kutsun, paksun ja painavan kuvateoksen, jossa runoilija Kontio kertoo poikansa kanssa toteuttamastaan kansallispuistoprojektista. Monen mutkan ja sattumankin kautta parivaljakko päätyy kiertämään Suomen kansallispuistoja, mutta kirjailijan mukaan Kansallispuistojen kutsu ei syntynyt kirja edellä, vaan ensin oli innostus, sitten retket ja siinä sivussa intohimoksi kehittyneestä isän ja pojan yhteisestä harrastuksesta syntyi kirja.
Ja mikä kirja hankkeesta syntyikään! Kansallispuistojen kutsu on inspiroiva, pohdiskeleva, tunnelmallinen ja hauska! Tietysti se on myös vähän runollinen, onhan sen runoilijan kynästä lähtöisin. Mutta juuri tämä tekee Kontion teoksesta kansallispuistoja käsittelevän kirjallisuuden joukossa ainutlaatuisen.
Itse asiassa en tutustunut Kansallispuistojen kutsuun nyt ensimmäistä kertaa, vaan kuuntelin teoksen kirjaston äänikirjapalvelusta aika tarkkaan vuosi sitten. Vaikka äänikirjaformaatti toki tämän teoksen kohdalla kärsii kuvien puutteesta, olen silti jo tuolloin nauttinut lukukokemuksestani täysin rinnoin. Kontiolla on ihastuttava taito saada tarinat heräämään henkiin tavalla, joka aiheuttaa lukijallekin tunteen luonnon helmassa olosta. Aistien rikkaus, herkkä lause ja luonnossa liikkuvaa ilahduttava lajituntemus tarjoaa jokaiselle luonto-, erä- ja ekokirjallisuuden ystävälle todellista herkkukattausta monen sadan sivun edestä.
”Näissä paratiiseissa ei tarvitse torjua, sietää tai tukahduttaa, vaan ottaa avosylin vastaan maiseman hellyydenosoitukset, ja sen lempeän suudelman, joka ottaa pois kivut ja kolotukset. On lupa levätä, katsoa ja tulla katsotuksi, muuttua maisemaksi. Ja olla yhä, siellä. Ja sitä.”
Monin tavoin loistavassa teoksessa ikimuistoista ovat tarinat. Muistin vielä vuoden takaakin esimerkiksi kertomukset Nuuksiossa laiturin alla nakuilevista miehistä sekä kauhukirjallisuuden perinteillä kujeilevan kummitustarinan Toraslammen tuvalta Syötteen kansallispuistosta. Hauskojen (ja kammottavienkin) tarinoiden lomassa Kontio käsittelee kansallispuistoja myös laajemmasta kontekstista käsin viitaten tuon tuosta niiden historiaan, alueiden (kulttuuri-)historiaan ja eränkävijöihin ennen meitä. Kirjoitinkin jälleen vimmaisesti lukulistaani monta kirjastosta varattavaa teosta muun muassa Yrjö Kokolta, Kullervo Kemppiseltä ja Raimo O. Kojolta. Kansallispuistojen luontoa konservoivan kaksoismerkityksen käsittelylle oli teoksessa myös perusteltu paikkansa:
”[A. E.] Nordenskiöldiä voi nimittäin pitää Suomen ja Pohjolan kansallispuistojen esitaistelijana. […] Tutkimusmatkoillaan [1800-luvulla] Nordenskiöld havainnoi ja ’luki’ ympäristöään. Hän näki esimerkiksi ihmisen aikaansaamia tuhoja luonnossa, joista hän sitten kertoi muistiinpanoissaan ja julkaisuissaan. Nordenskiöldin mukaan Pohjolan luonnon kauneus pitää säilyttää tuleville sukupolville. […] Suomen ensimmäiset kansallispuistot perustettiin vasta Nordenskiöldin kuoleman jälkeen vuonna 1938, mutta kansallispuistoja koskevassa keskustelussa Nordenskiöldin maineella ja arvovallalla oli suuri merkitys.”
Voin lämmöllä suositella Kansallispuistojen kutsua jokaiselle luonnossa viihtyvälle retkeily- tai patikointikokemuksesta riippumatta. Ilmeisen luonnossa liikkumisen ja olemisen ilon lisäksi teos on myös ja ennen kaikkea puhe yhteyden merkityksen puolesta. Jaetut muistot, kokemukset ja lapsen ja vanhemman yhteinen kiireetön ajanvietto ovat ajassamme tärkeitä arvoja.
”Kun menet kesällä lähimetsääsi poimimaan mustikoita, tai vain kävelemään, ehkä yksin, ehkä koiran kanssa, ehkä jonkun sinulle tärkeän kanssa. Kun hengähdät ja otat tukea puusta, kun kätesi painuu vasten kilpikaarnaista mäntyä, tunnet ylittäväsi näkymättömän rajan, rajan, jossa sisäinen ja ulkoinen kutsu muuttuu yhdeksi ja samaksi kutsuksi, luonnon kutsuksi. […] Kansallispuistoissa ei aina koe seikkailuja. Karhujen kanssa ei painiskella. Mutta yhteyden niistä löytää. Yhteyden retkikumppaniin, poikaan, tyttäreen. Ja ennen kaikkea: yhteyden luontoon, itseen.”
Palasin itse asiassa vuoden jälkeen lukemaan Kansallispuistojen kutsun uudelleen, sillä Kontiolta on juuri ilmestynyt jatkoa. Erämailla vie Kansallispuistojen kutsusta tutun retkikaksikon Lapin maisemiin. Kansallispuistojen kutsussa näkyy myös heijastuksia Kontion muista hiljattaisista julkaisuista, kuten Isäni on hipsteri -lastenkirjasta sekä tietysti uunituoreesta runokokoelmasta Tunturin luokse, rakkaan. Lämmin suositus kummallekin, jos ne ovat vielä lukematta.
Jos haluat lukea meidän hiljattaisista retkistämme lähialueiden kansallispuistoihin, löydät ne näistä linkeistä:
– Revontulia tai ainakin melkein – telttaretki Liesjärven kansallispuistoon (Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistot)
– Keveää kuin nastakehrääjäin soidin – Pukkipalon reitti ja telttayö Lakjärven laavulla (Kurjenrahkan kansallispuisto).
