Olen maannut sohvalla koko syksyn. No en koko syksyä, se olisi liioittelua, sillä nousin toki välillä keittiöön täyttämään kahvikuppia ja metsään käyttämään Luumua. Joo okei, kävin myös kirjastossa pelaamassa kirjastopeliäni (lainoja on tällä hetkellä kotona 106 kappaletta) ja joitakin (lukemattomia) kertoja tuli myös kuskattua lasta hänen liikuntaharrastustensa pariin.
En ole fyysisesti ollut terässä syyskuun Liesjärven-reissun jälkeen, ja kenties energia onkin jotain sellaista itsestään syttyvää. Että pitää olla ensin vähän energiaa saadakseen lisää energiaa ja niin edelleen. Päivittäisen joogaharjoituksen jäätyä jäi moni muukin fyysistä hyvinvointiani edistävä asia, mutta sellaista se on, vanheneminen. Tulee kaikenlaista kremppaa, ja kohta sitä huomaa, ettei muuta puheenaihetta meinaa löytääkään kuin keho ja kaikki sen krempat.
Mutta on se ollut tarpeenkin, sohvalla makaaminen. Syksy nyt on muutenkin sellaista sisäänpäin käpertymisen aikaa, ja rakastan ajatusta siitä, että informaatioajan ihminenkin voisi mukauttaa elämänsä vuodenkierron ja luonnon rytmin mukaan. Hitailla ja levätä, kun on pimeää, ja säntäillä taas valopäissään kevään tullen, kun auringon ensisäteet kutittelevat silmäluomia makuuhuoneen verhon raosta, vaikka on vielä aamuyö.
Syksy. Miten olenkin syksyllä käpertynyt. Voi miten olenkin hitaillut ja levännyt. Olen saatellut lapsen kuistilta käsin koulutielle, kaatanut kuppiin yönkylmässä huoneilmassa höyryävää kahvia ja kilpaillut sitten Luumun kanssa siitä, kumpi saa sohvalla paremman paikan sen suuremman villaviltin alla. Kuunnellut staffivanhuksen aina yhtä huvittavaa möhmimistä (eli unituhinaa eli kuorsaamista) ja käännellyt kirjan sivuja tiuhaan tahtiin. Päivittänyt Instagramiin milloin mitäkin tarinaprojektiani kuuntelemistani äänikirjoista tai lukemistamme lastenkirjoista tai kirjastopinoistani tai… Noussut ainoastaan hakeakseni lisää kahvia tai lisätäkseni takkaan puita. Sillä itse minä nämä aamuni rakennan. Itse minä nämä päiväni ja nämä viikkoni rakennan ja niistä minä rakennan elämän, joka on minun. Juuri tällaisenaan omani.
Nyt vuodenvaihteessa huomaan lisääntyvän valon vaikutuksen. Se on kuin pään läpäisevä lasermiekka tai varsinaissuomalaisen pellon ylle odottamatta ilmestyneet revontulet. Energiaa on aivan sietämättömän paljon. Halua mennä ja tehdä ja säntäillä on aivan kestämättömän paljon. Haluan suorittaa sen yhden kurssin, joka luovan kirjoittamisen aineopinnoistani puuttuu. Haluan järjestää yritykseni kirjanpidon ajan tasalle asappia. Haluan kirjoittaa muistilapulle ja muistikirjaan ja käsikirjoitusta ja sitä toistakin käsikirjoitusta. Haluan kirjoittaa sitä omaa suomennosprojektiani joka on vielä vasta pilke ennen kuin on yhtään mitään muuta mutta siltikin haluan kirjoittaa siihen jo saatekirjeen ja PIM! – haluankin jo kirjoittaa sähköpostin vastaanottajariville kustantamon jos toisenkin. Sillä PIM! On kevät! Ja PIM! En kestä! Ja PIM! Mistä löytyy niin paljon paperia, että saan kaikki nämä sisälläni kuplivat sanat ulos minusta ja ulos maailmaan?
Halusin vain kertoa että:
a) on ookoo haluta vain maata
b) on ookoo haluta tehdä ihan kaikkea ja ihan samaan aikaan.
Näin viime yönä unta siitä, että pellolle meidän keittiön ikkunan eteen oli tullut ensimmäinen seurueellinen metsähanhia. Sen on oltava jokin merkki! Jokin merkki siitä, että aivan kohta tapahtuu jotain ihanaa ja se jotain voi olla k e v ä t !
Kuvadumppaus on tällä kertaa puhelimen galleriasta syksyn ajalta kaivamani aamun sohvalla pötköttelyt Luumun kanssa -kavalkadi. Muutama sana kuvissa näkyvistä teoksista toki myös, tässä:
1 Paolo Giordano: Tasmania. Ristiriitainen elämys, jossa tyhjänpäiväisyys riitelee ilmastonmuutokseen liittyvän sukupolvikokemuksen kanssa (niin lukijassa kuin romaanihenkilössäkin).
2 Annie Ernaux: Nuori mies. Siivu painavia ajatuksia nuoresta miehestä vanhan naisen kontekstissa. Tai vanhasta naisesta nuoren miehen.
3 Tomi Kontio: Tunturin luokse, rakkaan. Ai ettien että! Ihanat runot!
4 Richard Powers: Hämmästys. Hämmästyttävän mieleenpainuva teos ihmisestä muuttuvan maailman rajapinnassa. Mikä meille on tärkeää?
5 Ali Smith: Syksy. Vuodenaikakvartetin ensimmäinen osa hurmaa alismithiläisyydellään. Kaksi osaa lukeneena ajattelen teossarjan kertovan yksityiskohdissaan jotain suurta ja keskeistä ihmisyydestä.
6 Mika Honkalinna: Suo siellä. Meritoituneen luontovalokuvaajan ja -kirjailijan uusin teos valloittaa erityisesti suokuvastollaan.
7 Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille. Itkin! En kestä miten loistava tämä teos on, vereslihainen!
8 Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa. Täydet viisi tähteä tälle romaanille! Keveä karkkisävyinen kansi ei mielestäni tee lainkaan kunniaa painavalle lukuromaanille, jossa käsitellään sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja tieteen tekemistä naisena 50-luvun Yhdysvalloissa.
9 Juha Kauppinen & Janne Toriseva: Korvaamattomat. Nopealukuinen tietopaketti avainlajeista maailmalla. Suosikkini oli tietysti esittely kirjanpainajasta, joka on tärkeä luonnon monimuotoisuutta ylläpitävä laji, vaikka (metsätalouden kontekstissa) se tunnetaan pikemminkin pelkästään ”tuholaisen” maineestaan.
10 Erinomainen artikkeli Kuinka käy kuusen? Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenten Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2023.
11 Louisa May Alcott: Pikku naisia. Turun kaupunginteatterin syksyllä pyörineestä huippuhyvästä esityksestä inspiroituneena tartuin joulun alla tähän klassikkoon, joka oli minulta vielä lukematta. Yli viisisataasivuisena tiiliskivenä se on edelleen kesken vaikka eteneekin joka päivä vähän.
12 Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo. Kertomus luokasta? Ensimmäisten sivujen jälkeen meinasin jättää kesken, sillä (kuvitteellisen) lähiön inhorealismi tuli liian iholle. Romaani kuitenkin veti niin hyvin, että se olikin jo parissa päivässä luettu.
13 Niina Kivilä & Kati Saonegin: Hillasuolla kaikki on toisin. Tämä on kesken vielä, mutta vetää myös! Kaksi ystävystä hillasuolla, keskustelut, aiheet, esseemäiset pohdinnat niistä. Hilla! Mikä ihana hilla! Innokkaana marjastajana samaistun todella.
Hiukan alle kahdestasadasta koko viime vuonna lukemastani kirjasta kuvissa näkyvät eivät ole mitään johdonmukaisia poimintoja missään kategoriassa, vaan jonkinlainen Best Of -listaus pitäisi tehdä erikseen. Nähtäväksi jää, maltanko sellaiseen vielä tai enää ryhtyä, sillä tässä on taas vähän kaikenlaista. (Kuten kevät! Sanoinko jo että kevät!)
