Vietin koko perjantain muutamaa hassua tuntia lukuun ottamatta liimaantuneena sohvaan lähinnä koska varpushaukat tarjoilivat useaan otteeseen jännittäviä näytelmiä, ja meillä on takka-/olohuoneen sohvalta näihin pihalintunäytöksiin aitiopaikka. Olipa siinä hetken kaksikin haukkaa samaan aikaan kyttäämässä ensin lintulaudan pikkulintutarjontaa ja sitten toisiaan. Se oli komeaa menoa se, äkkijyrkkiä käännöksiä tiiviissä risukossa, kuka saa kiinni kenet vai saako kukaan ketään.
Sainpahan samalla perjantain sohvailulla kuitattua kaksi merkintää lintujen suojelu- ja harrastusjärjestön BirdLifen 100 lintulajia 2024 -haasteeseen, sillä myös kuusitiainen piipahteli useaan otteeseen maapähkinäbuffetissamme. Havaitsin hänet tämän vuoden puolella nyt ensimmäistä kertaa, vaikka joku saattaakin muistaa meidän tehneen lähempää tuttavuutta viime vuoden puolella – ah, voih ja sydän! Luonto on lahja, ja voit lukea kuusitiaisen lahjasta minulle tästä tekstistäni viime lokakuulta.
Tänä viikonloppuna onkin vietetty jälleen BirdLife Suomen vuotuista pihabongaustapahtumaa, ja innokkaat lintuharrastajat ikään katsomatta tietävät, mitä se tarkoittaa! Tunnin ajan silmä kovana päivystämistä ja jokaisen samanaikaisesti näkyvän yksilön laskemista. Lauantaina heti Luumun kävelyttämisen ja kahvinkeiton jälkeen otinkin hyvän asennon takkahuoneen sohvalla kynän, paperin ja kahvikupin kanssa. Tosin Luumukin otti hyvän asennon, joten käytännössä minun hyvä asentoni tarkoitti ranka kierteellä ikkunaa kohti kurottautumista puolikas staffia sylissä niin kauan, kunnes oli aivan pakko vaihtaa asentoa, mikä taas tarkoitti hajareisin Luumun päällä kykkimistä painoa kuitenkaan tietenkään vanhuksen päälle laittamatta, mutta tässä kohtaa bongausta oli enää vartti jäljellä, ja mitäpä sitä ei tekisi niin pihalintujen laskennan kuin papparaisen päiväuniasentorauhan säilyttämisen eteen.
Meillä on ollut lintulaudalla eli kaikenlaisilla syöttövempeleillä koristamani hevoskastanjan ympärillä aivan ennätysmäärä sekä tiklejä että urpiaisia vuodenvaihteen molemmin puolin, urpiaisia neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen arvioin, tiklejä hieman vähemmän.
Pihabongaukseen valitsemani tunnin aikana lajeja kertyi ihan mukavasti, mutta suurimmat parvet eivät lauantaina klo 12.15–13.15 laskentaan piipahtaneet. Kuusitiaisesta olin erityisen iloinen, sillä hän on jatkanut perjantain vierailun jälkeen pihallamme ruokailua ja ilmoittautui myös pihabongaukseen!
Talviruokinnalla käyvistä linnuistamme on tullut kovin rakkaita, eikä kulu päivääkään, etteikö heidän edesottamuksiaan tulisi jossain välissä seurattua. En muista mistä luin tarinan vanhan talon ostaneesta pariskunnasta, jolle myyjä ja siis talon entinen asukas oli esittänyt vienon ja samalla painavan pyynnön lintujen ruokinnan jatkamisesta. En ihmetellyt pyyntöä lainkaan, toisinaan itsekin mietin jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa kenties vuosienkin päässä häämöttävää talomme myyntiä, ja murhe piharuokintaan tottuneiden pikkulintujen pärjäämisestä on oleellinen! Toki ymmärrän, että huoli on lähinnä omassa päässäni. Näin omakotitaloalueella metsän rajassa en todellisuudessa usko yhdenkään pikkulinnun hengen riippuvan meidän ruokinnastamme tai ruokkimattomuudestamme, erityisesti kun emme sitä ole kesken talven lopettamassa.
Olen valtavan kiinnostunut kaikenlaisista vertaiskokemuksista ihmisen ja luonnon ”suhteesta” tai ihmisen ja luonnon rajapinnasta siinä mielessä, että ihminen on erottamattomasti luontoa ja päin vastoin eikä näin ollen voida puhua ’suhteesta’ lainkaan. Ja tästä rajapinnastahan pikkulintujen talviruokinnassakin on kyse. Samalla kun suren BirdLifen aiemmin tässä kuussa ilmoittaman nuoren Aarni-nimisen lähettimellä varustetun maakotkan kuolemaa (todennäköisesti nälkään), en kuitenkaan myöskään toivo varpushaukan saalistavan päivällistään juuri minun pihastani, minun rakkaudella paapomieni pikkulintujen joukosta.
Ihminen on hellämielinen, hassu ja ristiriitainen. Ihastuin viime talvena hirsimökin mallisella maapähkinäsyöttölaudalla useaan kertaan vierailleeseen metsähiireen, mutta en erityisesti ihastunut siihen, miten (todennäköisesti) sama hiiri keksi myös jostain ihmeen kolosta hakea pähkinöitä suoraan pikkueteisestämme. Varovaisella kunnioituksella tein tuttavuutta koko viime kesän pihallamme majailevan rantakäärmeen kanssa, mutta erään kerran kun käärme maha selvästi yhdestä kohtaa kovastikin pullollaan paineli kiveyksellä menemään, mietin: ei kai saaliiksi ollut joutunut meidän maailman söpöin metsähiiremme!? Metsähiiri ei ole tänä talvena piha- eikä eteisruokinnalla käynyt. Rinteen hiirenkoloihin ei johda pikkuruisia metsähiiren varpaanjälkiä hangen poikki. Miten kauan hiiret elävät? Miten kauan hiiret elävät luonnossa, joka on täynnä varpushaukan, rantakäärmeen ja maakotkan kaltaisia saalistajia?
Inhimillistän, mutta annan sen itselleni anteeksi. Luonnonvaraisten eläinten paapominen on yksiä harmittomimpia iloja elämässä ja sallin itselleni kaiken sen nautinnon, jota lintujen talviruokinta ja sen sellainen itsensä luontokappaleille tykö tekeminen minulle teettää. Aivan tuota pikaa maa taas sulaa, sinivuokot puskevat päänsä metsänpohjasta ja alkaa pesänrakennus. Ja itse jatkan lintujen tunnistamisen opettelua niin heidän sulomuotojensa kuin sorjan lauluäänensä perusteella. Paneudun tänä vuonna erityisesti petolintuihin ja vesilintuihin, ja linnunlaulun tunnistuksessa apunani on Jyväskylän yliopiston viime keväänä lanseeraama erinomaisen kätevä Muuttolintujen kevät -sovellus.
Kuvissa tällä kertaa muutama räpsy eiliseltä Parmaharjun-piipahdukselta. Tarkoituksena oli kävellä keskimittainen 6 kilometrin luontopolku, mutta koska emme olleet varustautuneita metsäsuksilla emmekä (liuku-/)lumikengillä ja Hamppukodan jälkeen polku oli umpihankea, tyydyimme tarpomaan lyhyen parin kilsan lenkin, ja sinäkin aikana taisin huutokikattaa ainakin viisi kertaa, miten ”tää on ihan hullua!” Ensimmäisen kuvan koivu ja toisen kuvan mänty ovat paikasta, johon pysähdyimme lapsen kanssa viime kesänä nauhoittamaan mainitsemallani Muuttolintujen kevät -sovelluksella lintujen laulua, ja minun tehtäväkseni jäi tunnistaa (eli arvata), minkä kaikkien lajien edustajat ympäröivässä metsässä lauloivat. Vaikeaa oli.
Ps. Lintuharrastuksessa pääsee helposti alkuun vaikka ryhtymällä BirdLife Suomen tukijaksi pienellä vuosimaksulla. Samalla saa talvilintuoppaan ja vuosittain vaihtuvan hienon lintupinssin. Voit tutustua tukijaksi liittymiseen täällä. Lintuharrastuksen alkuun pääsee myös vallan hyvin ilmaiseksi, höyhenpukuiset pikkuystävämme kun ovat tuolla ulkona joka päivä ottamassa vastaan jokaisen, joka haluaa löytää yhteyden lähiluontoonsa ja samalla vähän itseensäkin.
Pps. Siinä talonmyyntitarinassa oli tietysti onnellinen kaikki voittaa -loppu, sillä lintujen talviruokinta oli totta kai myös ostajille eli talon uusille asukkaille aivan itsestään selvä ja tärkeä asia. (Mistäköhän tämän luin…? Saattoi olla Jovelan Johannan & Annabelle Antasin Vanhassa talossa -teoksesta, mutta saattoi olla myös jostain aivan muualta!)
Ppps. Pihabongaukseni tulokset 2024 (in order of appearance):
tikli 19
urpiainen 9
käpytikka 1
talitiainen 3
sinitiainen 2
kuusitiainen 1
mustarastas 2
punatulkku 4
pikkuvarpunen 4
varis 1 (ylilento)
