Linnut muuttavat nyt kovalla tohinalla, ja hiljattaisen takatalven takia venähtänyt talviruokintakin on houkutellut ensimmäisiä paluumuuttajia pihallemme. Yhtenä päivänä laskin yksitoista peippopoikaa ja neljä järripeippoa, poikia nekin. Talven vakiovieraiden eli tiaisten, pikkuvarpusten, mustarastaiden, närhien, tiklien ja urpiaisten lisäksi viime päivinä on näkynyt viherpeippoja ja vihervarpusia, yksittäinen rautiainen ja pikkukäpylintukin. Viimeisen kohdalla taisin huutaa ääneen, mutta tämän talon asukkaat ovat pikkulintushow’hun eläytymiseeni jo niin tottuneita, että saan enää osakseni korkeintaan kulmien kohottelua tai kyllästynyttä huokailua. Huomenna lähdenkin äitini kanssa pienelle linturetkelle. Vaikka tietysti olisi mukava saada BirdLifen 100 lajia -haasteeseen uusia merkintöjä, suurimmat odotukset huomiselle kohdistuvat äidin kanssa mukavan päivän viettoon uudessa paikassa.
Tähän raikkaaseen kevätfiilikseen sopii myös aivan todella hyvin esittely ihanan Anne Muhosen uusimmasta kirjasta: Greipinkeltaisesta tulevaisuudesta! Greipinkeltainen tulevaisuus on säeromaanimuotoinen selkeä ja helppolukuinen nuortenkirja ja kerrassaan täydellinen esimerkki kirjailijana ja erityisesti sarjakuvataiteilijana tunnetun Muhosen monipuolisesta osaamisesta. Käytin juuri hyvän tovin etsiäkseni ulkoiselta kovalevyltäni kuvaa, jonka olin ottanut Muhosen vuonna 2021 julkaistusta sarjakuvaromaanista Älä unohda minua (Avain), mutta koska en löytänyt kuvaa arkistoistani, käytin toisenkin hyvän tovin saadakseni teoksesta Instagramiin tuolloin tekemästäni julkaisusta kopion.
Greipinkeltainen tulevaisuus on nimittäin Älä unohda minua -sarjikseen rakastuneiden lukijoiden toiveisiin vastaava itsenäinen jatko-osa, jossa päähenkilönä on kukkakaupan pitäjän Hillan sijaan kukkakaupassa harjoittelua suorittanut Eero. Miten nerokasta! Luoda ensin maailma joka on sellaisenaan ehyt ja kokonainen – ja laajentaa sitä sitten toista näkökulmaa hyödyntäen aivan yhtä ehyellä ja kokonaisella tavalla.
Sen lisäksi että Greipinkeltainen tulevaisuus on esitys Muhosen poikkeuksellisesta monipuolisuudesta, on teos myös jälleen kerran loistava alleviivaus kaikista niistä ominaisuuksista, joihin Muhosen tuotannossa olen itse ihastunut. Muhonen tiivistää niin paljon ja niin painavaa niin pieneen tilaan, että vain harva sen taitaa. Kirjailijan aiempien teosten lailla lempeä ja salliva ote elämän kipukohtien käsittelyyn hellii myös Greipinkeltaisen tulevaisuuden lukijaa. Nuorille suunnattu mustavalkokuvitusta sisältävä teos on koskettava ja ilahduttavan yksinkertainen. On liikuttavan ihanaa, että nuorille kirjoitetaan tällaisia teoksia, mietin… vaikka tässähän osa taiasta onkin. Keski-ikäisyydessänkin saan teoksesta paljon irti, sillä niin vain haihtuvat lukiessa yhtäkkiä johonkin huvenneet 20 tai 25 vuotta. Niin samaistuttavasti Muhonen nuoruuden ristiriitoja ja epävarmuuksia, toisaalta myös toiveita ja unelmia kuvaa.
Lämmin suositus siis uunituoreelle Greipinkeltaiselle tulevaisuudelle! Ja jos et ole vielä ehtinyt lukea Anne Muhosen aiempaa teosta Älä unohda minua, kipinkapin! Tässä muuten arkistojen kätköstä, mitä kirjoitin siitä Instagramiin heinäkuussa 2021:
”Aijaijaijai! Ihanimman Anne Muhosen ihanin uusi sarjakuvaromaani Älä unohda minua on täällä. Olen sarjakuvaromaanien maailmassa vihreistä vihrein ja siis aivan läkähdyksissäni siitä, miten upea teos mulla on tässä käsissäni. Miten vaivattomasti tarina kulkee sanan ja kuvan tasapainoisella yhteistyöllä, miten monessa kerroksessa ja monessa ajassa tarinassa eletään, ja miten koko teoksen sävymaailma on kuin sateenkaaresta tihkunut. Kaunis, herkkä, lempeä ja samaistuttava. Kerältä avautuvat yksityiskohtien merkitykset ja niiden herättämät oivallukset saavat tarttumaan teokseen kerran toisensa jälkeen.
Älä unohda minua -sarjakuvaromaanin sanoma, sellaisena kuin itse sen ymmärrän, on erityisesti koronanjälkeisessä ajassa tärkeä, ihmisyyden ytimessä jopa: ihmisen ei ole hyvä yksin. Meillä jokaisella on tarve saada osaksemme lempeyttä ja huolenpitoa, tarve tulla nähdyksi ja sitä kautta olla olemassa. Anne Muhonen välittää tämän teoksessaan niin nuorelle kuin aikuisellekin lukijalle lohdullisella tavalla.
Tuntuu kuin mulle olisi tämän lukukokemuksen jälkeen avautunut aivan uusi maailma. Kuvan maailma. Suosittele siis ihmeessä sarjakuva(romaani)a ihmiselle, joka on koko elämänsä lukenut lähinnä Aku Ankkaa ja Tenavia.”
Kuuntelin hiljattain myös pari podcast-jaksoa, joissa Muhonen oli vieraana ja kertomassa muun muassa näistä teoksistaan. Löydät (eri) haastattelut Lukulähteestä täältä ja Takakansi-podcastista täältä. Itse kirjoitin Muhosen Löytäjä saa pitää – Monstera deliciosa 1 -lasten sarjakuvaromaanista viime kesänä täällä.
