Siirsimme viime viikonloppuna purjeveneen Korppoosta Raisioon, jossa wanhalla rouwallamme on tänä kesänä kotisatama. Kaikenlaisen pakkaamisen ja kantamisen ja säätämisen jälkeen moottori käy, ja voimme jättää talvitelakan taaksemme. Aurinko paistaa milloin sivusta, milloin perästä, mutta se paistaa, eikä toukokuun valo ole merellä tuntunut vielä koskaan näin lämpimältä. Lounaista Suomea koko alkuviikon riepotelleet puuskat olivat laantuneet, emmekä lähtiessämme tienneet, mihin asti siirtopurjehdusreitillämme yöksi ehtisimme. Häivähdys vapaudenkaltaisesta tunteesta, jollaisesta täyden kalenterin sanelemassa arjessa voi talvikaudella vain haaveilla?
Rouva etenee hitaasti, mutta hitaasti on aivan hyvä. Ei meillä ole kiire minnekään, toisin kuin ohitsemme suhahtelevilla moottoriveneillä. Niiden aallot keinuttavat venettämme niin hillittömästi, että muistan jälleen olla jättämättä sisätiloihin mitään helposti penkeiltä alas kierähtävää, kuten täysiä pahvilaatikoita (!). Kalalokit lentävät kahdeksikkoa veneemme yllä, kyhmyjoutsenet väistävät reitiltämme vain nimeksi, ja ensimmäiset hämähäkitkin nauttivat uurastuksensa tuloksista. Veneen rakenteihin on muodostunut täydellisiä verkkoja, joissa on hyvä päivystää. Saaristo on lintuja lukuun ottamatta hiljainen. Olemme sen huumaamia ja hymyilemme toisillemme vähän väliä typerinä kuin vastarakastuneet.
Alan siivota sitlooraan lähdön yhteydessä kertyneitä köysiä. Penkillä on sotkuinen mytty valkeaa kiinnitysköyttä, jota pitkin kävelee musta muurahainen*. Muistan nähneeni mustia muurahaisia telakkarannassa, tämä lienee yksi heistä. Voi sentään, sanon. Tämä raukka kulkee kiinnitysköyttä pitkin loputtomassa luupissa etsien ehkä lajikumppaneidensa jälkeensä jättämiä hajuja. Sääli on sairautta, isäni aina sanoi, mutta ajattelen, että muurahaista kohtaan kokemassani tunteessa on enemmän empatiaa kuin sairaudentuntoa. Se ei koskaan enää löydä pesäänsä, sanon puolisolleni surkeana. Mut ajattele, puolisoni vastaa, et jos se joskus löytääkin, niin sit sillä on kyllä tarina kerrottavanaan.
En tiedä kuinka muurahaiselle kävi, mutta en usko, että tämä oli koskaan haaveillut merimatkasta. En itsekään osannut haaveilla sellaisesta. Ehkä minullakin on vielä tarina kerrottavanani.
*En tullut ottaneeksi muurahaisesta kuvaa, joten jää vain arvailujen varaan, oliko tämä metsämauriainen (todennäköisin veikkaukseni) vai kenties mustamuurahainen (veikkaus sekin). Havahdun puutteisiini lajituntemuksessa tuon tuosta, mutta joskus on vain kirjoitettava Pieneen luontopäiväkirjaani siitäkin huolimatta, vaikka voisihan sitä hyvinkin viettää Suomen Lajitietokeskuksen tietokannassa ja foorumilla kokonaisen päivän jos toisenkin.
