Välttelin aiemmin keväällä ympäristötieteen aineopintojen viimeisiä kirjoitustöitä siinä määrin, että puutarhahommani ovat edistyneet sutjakammin kuin vuosiin. Innostuin myös askartelemaan yksinkertaisen hyönteishotellin leikkaamalla katkaistun mehupurkin pohjalle noin kymmenen sentin mittaisia karhunputken varsia vieri viereen, viimekesäisiä talven yli törröttäneitä. Olin aikaansaannoksiini erityisen tyytyväinen – ja tulivat ne opinnotkin lopulta tehtyä.
Sittemmin opin Suomen Luonto -lehden Luonnon ääni -podcastista luontoasiantuntija, biologi ja mehiläisharrastaja Jani Järveltä, että erakkomehiläisiä ajatellen hyönteishotellien onttojen varsien tulee olla toisesta päästä umpinaiset. Erakkomehiläinen munii onkaloon yhden munan, jättää jälkeläiselleen ruokaa ja muuraa sitten aukon umpeen savella jälkikasvunsa suojaksi. Suojapaikka ei tietenkään voi olla toisesta päästä avoin. Olinkin ihmetellyt, miksi itse reeraamani hyönteishotelli ei houkutellut asiakkaita yhtä reippaaseen tahtiin kuin vieressä sijaitseva kaupasta ostettu.
Otan mehupurkkihotellini keittiöön, kippaan irtonaiset karhunputken varret tiskipöydälle ja lotraan mehupurkin pohjalle aimo annoksen nestemäistä liimaa. Sitten työnnän ontot varret toinen pää edellä liimaan. Olen itseeni jälleen kovin tyytyväinen. Vielä varmistaakseni, että kaikki varret ovat varmasti tukevasti kiinni liimassa, työnnän etusormella jokaista yksitellen, noin, noin, noin ja noin.
Ah mutta kappas! Yhtäkkiä yhdestä putkilosta ryömii tokkuraisen näköinen mehiläinen!
Oi jestas sentään, anteeksi, anteeksi! huikkaan, emmekä sen enempää jää hieromaan tuttavuutta, kun lähden jo kiikuttamaan mehupurkkia asukkeineen äkkiä ulos aurinkopaikalleen.
Hotellissani oli sittenkin vieras, joka varmasti harmitteli, ettei ollut tullut laittaneeksi oveen Do Not Disturb -kylttiä. Tässä majoituspaikassa on näemmä liian tehokas siivous- ja saneerausosasto.
